Plugit jatkaa Kasvu Openin finaaliin

Plugit valittiin sadan kasvunälkäisimmän yrityksen joukkoon Kasvu Open - ohjelmassa. Finaali järjestetään lokakuussa Jyväskylässä.

Kasvu Open on Suomen suurin kasvuyrittäjyysohjelma, johon osallistuvat yritykset pääsevät testaamaan ideoitaan ja vauhdittamaan kasvuaan yhdessä omien alojensa parhaiden asiantuntijoiden kanssa.

Kaudella 2017 pk-yritysten kasvun sparrausohjelmaan Kasvu Openiin haki 839 yritystä, joista 420 pääsi kevään aikana mukaan johonkin kasvuohjelmaan eli Kasvupolulle. Pääsykriteerinä sparraukseen oli mm. kasvun nälkä ja uskottava kasvusuunnitelma.

"Kasvu Open on Suomen mittakaavassa erittäin hyvä alusta tavata eri puolilla asuvia ja yhteisen teeman alla työskenteleviä ihmisiä, jotka eivät kilpaile samoista asiakkaista. Näin ollen kaksi yritystä voivat hyvin löytää toisensa ja vahvistaa toisiaan niin, että molemmat yltävät paremmin esimerkiksi kansainvälisille markkinoille isojen kalojen joukkoon, tulematta heti syödyksi", kuvailee Plugitin Kasvupolulla eteenpäin luotsaava kehitysjohtaja Hans Ahlström.

Ahlström kertoo, että PlugItille luontevaa osallistua Kasvu Openiin, koska yritys on yksi alan markkinajohtajista teemalla "Tulevaisuuden liikenne”.

"Olisi tuntunut hassulta jättäytyä pois, kun mukaan on kerran pyydetty. Kasvu Openissa voimme sparrata ja auttaa muita yrityksiä sekä toki toivomme löytävämme uusia asiakaskontakteja ja samalla kansainvälistymiseen liittyviä vinkkejä ja apuja", Ahlström kertoo.

Finaali lokakuussa Jyväskylässä

Eri alojen asiantuntijat ovat sparranneet mukaan valittujen yritysten kasvusuunnitelmia maksutta. Finaalivaiheeseen edennyttä yritystä haastaa ja auttaa prosessin aikana kaikkiaan 19 eri asiantuntijaa.

Tuomaristo kiinnitti valintoja tehdessään erityisesti liiketoimintamalliin (ansaintalogiikka, asiakassegmentit, myynti/jakelu), uskottavuuteen (tiimi, asenne) sekä markkinapotentiaaliin (skaalautuvuuteen koti- ja/tai ulkomailla).

Sadan finalistin joukko muodostuu yksittäisten Kasvupolkujen tuomaristojen valitsemista voittajista ja kunniamaininnan saajista, lisäksi valtakunnallinen tuomaristo nosti sparraukseen osallistuneista yrityksistä vielä 44 lupaavinta mukaan.

Finalistit pitchaavat kasvusuunnitelmiaan vielä kerran 25.-26.10.2017 Jyväskylässä koko kauden päättävässä verkostotapahtuma Kasvu Open Karnevaalissa.

Valtakunnallinen tuomaristo haastaa kymmentä parasta yleisön edessä lavalla toisena Karnevaalipäivänä. Lopulta valitaan voittaja ja kunniamaininnan saaja eli kasvunnälkäisimmät yritykset Start again- ja Startup -sarjoissa.



Lue myös

Plugit mukana Kasvu Open -ohjelmassa

Kasvu Openin Tulevaisuuden liikenne -Kasvupolulle valittiin mukaan 15 suurinta kasvupotentiaalin omaavaa yritystä – joukossa myös Plugit.

Lue lisää

Plugitin latausratkaisut - katso video!

​Kaikissa sähköautojen lataamiseen liittyvissä kysymyksissä kannattaa kääntyä johtavan asiantuntijan puoleen. Plugit tuntee sähköautot ja niiden lataamisen!

Lue lisää