Romutuspalkkiokampanja alkaa – 1500 euron hyvitys

Toimittamalla romuauton kierrätykseen saa 1500 euron edun uuden auton ostoon.

Romutuspalkkiokokeilu toteutetaan 1.7.–31.12.2015. Kampanjan aikana kuluttaja saa yli 10 vuotta vanhan henkilöautonsa romutettuaan 1 500 euron alennuksen uuden, vähäpäästöisen auton oston yhteydessä. Alennussummasta 1 000 euroa on valtion antamaa tukea ja 500 euroa autoalan maksamaa tukea.

Palkkio myönnetään vain sellaisen uuden auton hankintaan, jonka CO2-päästöt ovat enintään 120 g/km tai tai jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseos­etanoli (flexifuel), metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähkö­auto tai ladattava hybridi).

Kampanjan tarkoituksena on vähentää liikenteen päästöjä, uudistaa Suomen autokantaa sekä parantaa liikenneturvallisuutta, sillä uudet autot ovat jopa 50 % turvallisempia ja kuluttavat polttoainetta kolmanneksen vähemmän kuin 1990-luvun auto.

Romutuspalkkiokampanja

  1. Romuauto tulee luovuttaa kierrätykseen viralliseen vastaanottopisteeseen, josta auton omistaja saa romutustodistuksen. Auton romuttaminen on maksutonta.
  2. Romutettavan auton sekä tilalle hankittavan uuden auton tulee olla henkilöautoja.
  3. Romutussopimuksen sekä uuden auton tilaussopimuksen tulee olla päivitetty ajankohdalle 1.7.–31.12.2015.
  4. Romutuspalkkion voi hyödyntää samasta romutettavasta autosta vain kerran ja alennuksen voi käyttää vain yhteen uuteen autoon.
  5. Romutettavan auton tulee olla vähintään 10 vuotta vanha.
  6. Romutuspalkkion saajan tulee olla romutettavan auton viimeinen ajoneuvorekisteriin merkitty omistaja.
  7. Romutuspalkkio myönnetään vain yksityishenkilöille.
  8. Palkkio myönnetään vain sellaisen uuden auton hankintaan, jonka CO2-päästöt ovat enintään 120 g/km tai tai jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseos­etanoli (flexifuel), metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähkö­auto tai ladattava hybridi).

Lue myös seuraavat artikkelit

Sähköautotyyppejä löytyy erilaisia.

Sähköautotyypit

Täyssähköauto, ladattava hybridi vai hybridi? Tutustu termeihin ja ajoneuvotyyppien ominaisuuksiin.

Lue lisää

Ladattavat ajoneuvot latautumassa hotelli Hullu Poron eteen rakennetulla sähköautojen latauskentällä, Poron Plugarilla. 

Sähköautoilu yleistyy Suomessa kiihtyvällä tahdilla

Sähköautoilu yleistyy ja myös Suomessa ladattavien ajoneuvojen määrä tulee kasvamaan huomattavasti lähivuosina.

Lue lisää