Ladattavat autot Suomessa 2016

Ladattavat hybridit hallitsevat vielä ladattavien autojen markkinoita, mutta täyssähköautojen määrä tulee lisääntymään lähivuosina.

Markkinoilta löytyy jo yli 40 erilaista ladattavaa autoa - jokaiselle omiin tarpeisiin sopiva. Suomessa markkina painottuu vahvasti ladattaviin hybrideihin, joissa on sähkömoottorin lisäksi myös polttomoottori.

Ladattava hybridi on erinomainen vaihtoehto käyttäjälle, jonka päivittäinen ajo on noin 50 km ja lataus on mahdollista kotona sekä esim. työpaikalla.

Täyssähköauto on huomattavasti ympäristöystävällisempi vaihtoehto, mutta niiden kasvua rajoittaa paitsi pienet akkukoot myös toistaiseksi hieman puuteellinen latausverkosto.

Hallituksen hyväksymän kansallisen energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on, että vuonna 2030 Suomessa on ainakin 250 000 sähköautoa.

Ladattavat autot Suomessa 2016

  • Vuonna 2016 Suomessa oli liikennekäytössä 3547 ladattavaa autoa.

  • Vuonna 2016 liikennekäytössä oli 2519 ladattavaa hybridiä, kasvua vuodesta 2015 saavutettiin 133 %.
  • Vuonna 2016 myydyistä ladattavista ajoneuvoista 84 % oli ladattavia hybridejä.

  • Vuonna 2016 täyssähköautojen määrä kasvoi 37,5 % vuodesta 2015 - yhteensä 1028 kpl.
Vuonna 2016 84 % myydyistä ladattavista ajoneuvoista oli hybridejä.
Vuonna 2016 84 % myydyistä ladattavista ajoneuvoista oli hybridejä.

Ensirekisteröidyt merkit 2016 -
Ladattavat Hybridit, TOP 5

1. BMW – 308 kpl, 6 eri mallia
2. Volvo – 290 kpl , 2 eri mallia
3. Volkswagen – 218 kpl, 2 eri mallia
4. Mercedes Benz – 146 kpl, 6 eri mallia
5. Audi – 103 kpl, 2 eri mallia


Ensirekisteröidyt merkit 2016 - Täyssähköautot, TOP 5

1. Tesla – 121 kpl, 2 eri mallia
2. Nissan – 74 kpl, 2 eri mallia
3. BMW – 15 kpl, 1 malli
4. Volkswagen – 8 kpl, 2 eri mallia
5. Mercedes-Benz – 3 kpl, 1 malli



Lue myös

Plugit ja yhteistyökumppanit tahkovat huikeita säästölukemia!

Plugitin yhteistyökumppaneiden latauspisteistä on ladattu tähän mennessä yli 1,2 miljoonaa kilometriä, joiden avulla on vähennetty yli 200 tonnia CO2-päästöjä.

Lue lisää

PLUGITIN verkkokauppa

Sähköautojen kotilatauslaitteet voi tilata luotettavasti ja sujuvasti Plugitin verkkokaupasta.

Lue lisää

PlugItin Laturiluuri – Kysy sähköauton lataamisesta

Kysy PlugItilta, jos jokin askarruttaa sähköauton lataamisessa. Laturiluurin numero 0207 350 330 (0,088 €/min).

Lue lisää