Tulevaisuuden älykäs auto hoitaa ajamisen itsenäisesti

Ennen kuin sähköautoistuminen on päässyt Suomessa edes kunnolla käyntiin, voidaan jo puhua älykkäiden autojen tulemisesta. Ennustetaan, että tulevaisuudessa autot saattavat hoitaa ajon itsenäisesti.

Käyttöjärjestelmät rantautuvat tulevaisuuden autoihin

Lähitulevaisuudessa sähköautojen käyttöjärjestelmiin ladataan lisätoimintoja erilaisilla sovelluksilla ja autot osaavat lukea liikennettä tilanteiden ennakoimiseksi. Sähköistyminen mahdollistaa autojen muuttumisen yhä enemmän tietokoneiden kaltaisiksi älykkäiksi kokonaisuuksiksi.

Ensimmäinen askel älykkäiden autojen suuntaan on tietokoneista ja mobiililaitteista tuttujen käyttöjärjestelmien leviäminen sähköautoihin. Autoihin saatavilla ovelat älykkäät lisätoiminnot, ja esimerkiksi mittaristot sekä käyttöpaneelit tulevat jatkossa olemaan ladattavia sovelluksia, joita ostamalla jokainen voi muokata omaa autoaan. Mahdoton ajatus ei ole sekään, että tulevaisuudessa esimerkiksi autojen tehopaketit olisivat pilvestä ostettavia kuukausiveloitteisia palveluita.

Kehittyvä akkuteknologia lisää kiinnostavuutta

Sähköautojen todellinen läpimurto on antanut vielä odottaa itseään ja yhtenä syynä tähän voidaan pitää nykyakkujen suhteellisen lyhyttä toimintamatkaa polttomoottoriautoihin verrattuna. Sähköautojen pidemmät toimintamatkat vaativat autojen akustojen kehittymistä, mutta autojen sarjatuotantomäärien kasvaessa tämä tulee tapahtumaan verrattain nopealla aikavälillä. Kehityksen tuloksena myös autojen akkujen kapasiteetti tulee kasvamaan, ja vastaavasti paino sekä kustannukset laskemaan. Sähköautojen akkujen lisäksi myös autojen 'latausäly' kehittyy jatkuvasti, mikä tarkoittaa, että autojen latausnopeutta pystytään kasvattamaan tulevaisuudessa. Näiden seikkojen valossa voidaan sähköautoilun lopullisen läpimurron odottaa olevan lähellä.

Sähköautot lukevat liikennettä - liikenneturvallisuus lisääntyy

Ladattavat autot sisältävät paljon tekniikkaa, mikä auttaa kuljettajaa liikenteessä. Älykkyytensä ansiosta tulevaisuuden sähköautot osaavat tunnistaa myös muun muassa nopeusrajoituksia sekä rajoittaa autojen nopeuksia liikenteen sujuvuuden turvaamiseksi. Arvioiden mukaan vuonna 2020 kuljettaja osallistuu auton ajamiseen enää hetkittäin ja 2025 autot ajavat täysin itsenäisesti. Autot tulevat kommunikoimaan liikenteessä keskenään niin mallikkaasti, että esimerkiksi liikennevaloista voidaan luopua kokonaan. Tutkimusten mukaan suurin osa liikenneonnettomuuksista on joko osin tai kokonaan kuljettajan aiheuttamia, ja itseohjautuvien autojen perimmäinen tarkoitus onkin päästä eroon inhimillisistä virheistä ja ehkäistä sen ansiosta liikennekuolemat ja vakavat loukkaantumiset. Autojen sähköistyminen lisää liikenneturvallisuutta. (Lähde: Kauppalehti)

Tulevaisuuden sähköautojen käyttöjärjestelmiin voidaan ladata älykkäitä lisätoimintoja.
Tulevaisuuden sähköautojen käyttöjärjestelmiin voidaan ladata älykkäitä lisätoimintoja.

Akkuteknologia saapuu myös koteihin

Autojen älykkyyden kasvaessa myös autojen ja kiinteistöjen muodostama uudenlainen ekosysteemi tekee tuloaan. Ladattavat ajoneuvot tarjoavat loistavan käyttökohteen muun muassa kodin energian mikrotuotannolle (kodin aurinko- ja tuulisähkö), joka lisääntyy jatkuvasti. Tulevaisuuden ajoneuvojen käyttämä akkuteknologia voi olla myös osa kiinteistöjä, jolloin mikroenergian tuotannon suurin pullonkaula eli energian varastointi olisi voitettu. Ideaalitilanteessa kehityksessä päästään siihen, että älykkäät käyttöjärjestelmät alkavat ohjaamaan näitä kokonaisuuksia niin, että toiminta on ekologista, helppoa ja kustannustehokasta.

Julkiset latauspisteet yleistyvät - onko liikepaikallanne jo sähköauton latausmahdollisuus?

Sähköautotojen läpimurron odotetaan tapahtuvaksi aivan lähivuosina. Suomessa sähköautojen määrä on tuplaantunut vuodesta 2013. Norjassa ja Ruotsissa sähköautoilla ajavat jo kymmenet tuhannet autoilijat. Ladattavien autojen lisääntyessä myös julkisten latauspisteiden kysyntä lisääntyy. Sähköautoilijat jättävät jatkuvasti PlugItin karttasovelluksen kautta toiveita paikoista, joissa tarvetta julkisille latausasemille on. Tyypillisiä julkisia latauslaitteiden asennuskohteita ovat yritysten parkkipaikat, parkkitalot sekä valvotut pysäköintialueet.


Tutustu julkisille paikoille soveltuviin latauslaitteisiimme. Ota yhteyttä myynti@plugit.fi ja räätälöidään yhdessä liikepaikallesi sopiva latauspaketti!


Tutustu latauslaitteisiin >>