PlugItin myyntitiimi on vahvistunut

​PlugItin myyntitiimissä on aloittanut kaksi uutta myyntipäällikköä. Timo Oikarisen vastuualueita ovat projektit ja kiinteistöt. Harri Nieminen puolestaan vastaa latauslaitemyynnistä kuluttajille sekä yhteyksistä autoliikkeisiin. PlugItilla on myös uusi toimipiste Tampereella (Keskuojantie 13).

Timo Oikarinen – projektit ja kiinteistöt

​Timo Oikarinen liittyi PlugItlaisiin jo viime vuoden puolella ja maaliskuussa hänet nimitettiin yrityksen myyntipäälliköksi. Oikarisen vastuualuetta ovat projektimyynti sekä kiinteistöjen latauslaiteratkaisut.

"Olen ollut mukana PlugItin toiminnassa nyt noin puolen vuoden ajan ja täytyy sanoa, että vauhti on ollut hurjaa. Tahtotilamme sähköisen liikenteen kasvattamiseen on kova ja olemmekin tässä oikealla tiellä. Älykkäät latausjärjestelmäratkaisumme auttavat yrityksiä tekemään lataamisesta liiketoimintaa", intoilee Oikarinen.

Sähköauton latauspalveluiden tarjoamisen Oikarinen toteaa olevan yrityksille erinomainen mahdollisuus erottua kilpailijoista. Latauslaitteet tuovat kokonaisvaltaisesti positiivista huomiota ja PlugItin tarjoaman taustajärjestelmän ansiosta yritykset voivat esimerkisi tiedottaa latauspisteidensä vähentämistä CO2-päästöistä.

Ota yhteyttä!

Timo Oikarinen
p. 040 149 7905
timo.oikarinen@plugit.fi


Harri Nieminen – kuluttajat ja autoliikkeet

Tuorein kasvo PlugItin henkilökunnassa on myyntipäällikkö Harri Nieminen, joka vastaa PlugItin latauslaitemyynnistä kuluttajille sekä toimii yhteyshenkilönä muun muassa autoliikkeisiin.

"Sähköautoilu on minulle ihan uusi aluevaltaus, mutta olen liittynyt porukkaan mukaan suurella mielenkiinnolla ja innokkuudella. On hienoa päästä näkemään aitiopaikalta älykkään ja puhtaamman liikkumisen invaasiota sekä olla itse mukana vaikuttamassa siihen", toteaa Nieminen.

Myös kiinteästi asennettavien kotilatauslaitteiden kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja Nieminen toteaakin PlugItin haluavan tarjota kuluttajille riittävästi vaihtoehtoja kotilatauslaitteisiin. "Tavoitteena on, että piakkoin avautuvasta uudesta verkkokaupastamme löytyy lähes jokaisen sähköautoilijan tarpeisiin ja kriteereihin sopiva kotilatauslaite", Nieminen jatkaa.

Ota yhteyttä!

Harri Nieminen
p. 040 863 0776
harri.nieminen@plugit.fi


Uusi toimipiste Tampereella

Vaikka myyntipäälliköiden päivittäisinä työpisteinä toimivat pitkälti autot, on heidän mahdollista pitää konttoripäiviä PlugItin Tampereen toimipisteessä. Tampereen toimipisteemme osoite on Keskuojankatu 13.

Timo Oikarinen (vas.) ja Harri Nieminen ovat PlugItin tuoreet myyntipäälliköt 
Timo Oikarinen (vas.) ja Harri Nieminen ovat PlugItin tuoreet myyntipäälliköt 

Lue myös seuraavat artikkelit

Sähköautojen latauslaitteet ovat markkinointivaltti yrityksille

Plugitin myynti- ja markkinointijohtaja Topi Aaltonen kannustaa yrityksiä sähköautojen latauslaitteiden hankintaan.

Lue lisää

Plugit huolehtii tarvittaessa myös latauspaikkojen asianmukaisesta merkitsemisestä, mahdollisista törmäyssuojista sekä opastuksesta latauspaikoille.

Sähköautojen latauslaitteet toimitiloihin, liikepaikoille ja julkisiin kohteisiin

Plugit toimittaa sähköautojen latauslaitteet ja -järjestelmät ammattitaidolla yrityksille.

Lue lisää