KL: Älypuhelimet ja autot toimivat entistä tiiviimmin yhdessä

Volvo XC90 Hybrid, kuva täältä
Volvo XC90 Hybrid, kuva täältä
Älypuhelimien sovelluksia voi käyttää autoissa yhä laajemmin
Automaailmassa Applen iPhonet ovat johtavassa asemassa. Tulevaisuudessa auton ostaja voi joutua vaihtamaan puhelimensä merkkiä ja päin vastoin.
Volvolla on jo teknologiaa monenlaiseen tarpeeseen. Esimerkiksi auton voi matkapuhelimella ohjata parkkiruudusta kaupan ovelle. Uutta teknologiaa ei tosin ole vielä tarjolla myytävänä oleviin autoihin, sillä edessä on muitakin kuin teknisiä vaikeuksia, kertoo Volvo Monitoring & Concept Centerissä työskentelevä Kari Kauppi.

Kauppi johtaa Volvon informaatio- ja viihdejärjestelmien kehitysryhmää Kalifornian Camarillossa, 50 kilometriä Los Angelesista pohjoiseen. Kauppi sanoo, että älypuhelinten integrointi auton järjestelmiin on nyt tapetilla. Integraation myötä kuljettaja voi käyttää käyttää puhelimensa sovelluksia mukavasti ajaessaan.
Volvolta tulee syksyllä markkinoille kuvassa oleva uusi XC90 -katumaasturi. Sen ostajalla on syytä olla iPhone, sillä auto on yhteensopiva vain Applen puhelimien kanssa. Muilla laitteilla pääsee sentään käyttämään auton hands free-toimintoja.

Kauppi mainitsee, että suurin osa Volvon ostajista käyttää joka tapauksessa iPhonea. Yhdysvalloissa kaikki Volvo-diilerit tulevat myymään XC90-katumaasturin vakiovarusteena auton infotainment-järjestelmään integroitua Apple CarPlay -järjestelmää.
Apple julkaisi CarPlayn viime vuoden kesäkuussa.
”Se on valintamme tällä hetkellä, mutta totta kai seuraamme myös tarkkaan, mitä kilpailevilta toimittajilta tulee.”

Yksi Applen kilpailijoista on Nokia Heren käynnistämän MirrorLink-konsortion järjestelmä. Sitä käyttää muun muassa Toyota. Järjestelmä tukee Googlen Android-käyttöjärjestelmää pyörittäviä puhelimia.
Kaupin mukaan Applen järjestelmä on vielä käytettävyydessä omaa luokkaansa.
”Aikaisemmat älypuhelinten integroinnit ovat yleensä siirtäneet vain dataa, kuten soittolistat, ja autovalmistaja on voinut päättää, miltä käyttöliittymä näyttää. Nyt keskikonsoleiden näytöille siirtyy paljon rikkaampaa sisältöä, ja auton isot näytöt voivat toimia älypuhelimen tai tabletin laajennettuina näyttöinä.”
Volvo julkaisi Kaupin tiimin työn tulokset kaksi viikkoa sitten Geneven automessuilla. Volvon ratkaisu sai paljon huomiota, koska siinä Applen ohjelmisto on sulautettu Volvon omaan käyttöjärjestelmään. Myös esimerkiksi Mercedes Benzin ja Ferrarin autojen keskikonsoleiden näytöillä on suoraan Applen käyttöliittymän näkymä.

Alkuperäinen artikkeli Kauppalehdestä