fbpx

Yhteistyökumppanit


Muilta saat palasia, meiltä koko
paletin.

kokopaletti 2 01

Olemme kokonaisvaltainen latauskumppani

Suunnittelemme ja toteutamme latausratkaisut, huolehdimme ylläpidosta ja luomme lisäarvoa liiketoiminnalle. Kun lataaminen sujuu häiriöittä, asiakasyrityksemme voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa meidän huolehtiessa latauksesta.
 
Kumppanuus meillä tarkoittaa sitä, että palvelemme asiakkaidemme asiakkaita. Latausasioissa autamme esimerkiksi autoliikkeitä, leasing-yhtiöitä sekä rakennusurakoitsijoita.
1200-vastuu3
Plugit Finland

Leasing-yhtiöille

Leasing-yhtiön ei tarvitse olla lataamisen asiantuntija, sillä me olemme. 

Kun työnantaja tarjoaa työntekijälleen täyden autoedun ja leasing-autoksi valikoituu sähköauto, on tärkeää laskuttaa ja tilittää autoedusta nauttivan työntekijän lataama energia oikein ja mahdollisimman vähällä vaivalla. 

Latauskustannukset niin kotoa kuin julkisista latauspisteistä on mahdollista ohjata oikeaan paikkaan latausratkaisujemme avulla. 

Taustajärjestelmä mahdollistaa selkeän maksatusmallin

Kun lataaja tunnistautuu latauslaitteelle latausavaimella, taustajärjestelmään kirjautuu automaattisesti tieto siitä kuka lataa ja kuinka paljon. Ladatun energian osuus veloitetaan leasing-yhtiöltä ja tilitetään takaisin sille joka kiinteistön sähkölaskun maksaa. Leasing-yhtiö puolestaan laskuttaa lataajan työnantajaa kuukausiveloituksen yhteydessä.

Kun latauslaitteelle tunnistaudutaan latausavaimella, ei ole merkitystä tapahtuuko sähköauton lataus kotona, kaupan pihassa vai työpaikan parkkialueella.

Kotilatauslaite on tehokas ja turvallinen

Sähköautoa ladataan siellä missä vietetään eniten aikaa, yleensä siis kotipihassa. Niinpä auton hankintahintaan liitetään monesti myös latauslaite tehokasta ja turvallista kotilataamista varten. Kotilatauksessa työntekijä lataa autoonsa asumismuodosta riippuen joko itse maksamaansa sähköä tai taloyhtiön kustantamaa sähköä. Älykkään latauslaitteen ja latausavaimen avulla ladattu energia saadaan laskutettua oikealta taholta.

Plugit latauskumppanuudesta syntyvät hyödyt

  • Kaikki lataaminen yhdellä lataustunnisteella
  • Helppo hallinta: maksut ladatusta energiasta menevät oikealle taholle
  • Ajoneuvokohtainen seuranta ja raportointi
  • Latauskulut laskutetaan auton kuukausittaisen leasingvuokran yhteydessä
  • Ajoneuvokohtainen seuranta ja raportointi
  • Jokainen sähköllä ajettu kilometri pienentää yrityksen aiheuttamia CO2-päästöjä
  • Huoletonta ajoa ja helppoa lataamista
  • Tunnistautuminen lataustunnisteella: Kulukorvaushakemuksia ei tarvita
  • Käytössä kattava latauspisteverkosto

Autoliikkeet ja maahantuojat

Autokauppa on murroksessa sähköautojen määrän kasvaessa. Tarjoamme autoliikkeille markkinoiden kattavimmat ja laadukkaimmat latausratkaisut, olipa kyseessä jälleenmyyntiliikkeen varustelu, tekninen koulutus tai kuluttajapalveluiden tuottaminen. Toteutamme myyntiliikkeiden varustelut halutulla laajuudella ja automerkkikohtaiset erot huomioiden aina asennuksesta ylläpitoon. Sähköauton hankkivalle kuluttajalle voimme tarjota latauslaitteet ja laajemmat ratkaisut asennettuina. Tuotteiden ja palveluiden mukana tulee markkinoiden kattavin takuu.

Laakkonen 2
plugit_maintenance

Asiantuntevaa koulutusta autoalan ammattilaisille

Pidämme online-koulutuksia sähköautojen latausratkaisuista autoliikkeille ja maahantuojille. Koulutuksemme avulla saat myyntiä tukevaa tietoa sähköauton turvallisesta lataamisesta. Kuulet myös, mitä asioita sähköauton myyntitilanteessa on tärkeää ottaa huomioon. Koulutuksen jälkeen pystyt palvelemaan asiakkaitasi entistä paremmin ja tuloksellisemmin. Online-koulutuksen ansiosta pysyt ajan tasalla latausratkaisuista. Räätälöimme koulutussisällön aina autoliikkeiden tai maahantuojien tarpeiden mukaan. Osallistujat saavat koulutuksesta ajantasaisinta tietoa sähköautojen latausratkaisuista sekä materiaalipaketin.

He luottavat meihin: 

Automerkit: Skoda, Opel, Mercedes Benz, Porsche, Scania Automyyjät: Autotalo Laakkonen, Rintajouppi, Autocenter, Käyttöauto

Urakoitsijat

Kun rakennetaan uutta tai remontoidaan vanhoja rakennuksia, sähköautojen latauslaitteet kuuluvat luonnollisena osana nykyajan vaatimuksiin.

Autamme löytämään parhaat ratkaisut jokaiseen kohteeseen. Meiltä löytyy valmista materiaalia latauspisteiden sijoittamisesta rakennuksiin sekä konkreettista apua suunnittelijoiden työhön.

Plugit Finland
Ota yhteyttä

Tietosuoja*
Scroll to Top

SOITA MEILLE
0207 350 330

LÄHETÄ SÄHKÖPOSTIA

asiakaspalvelu@plugit.fi

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Oli mielessäsi pieni tai iso toive tai kysymys, jätä yhteystietosi ja me palaamme asiaan pikimmiten! Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Asiani koskee*
Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Plugit Caas - oppaan lataus

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Asiantuntijatapaamisen ajankohta

Nimi*
Ehdota meille sinulle sopivaa ajankohtaa, palaamme pian asiaan.
Tietosuoja*

Taloyhtiön lataustapakartoitus

Kartoituksen tilaaja*
Tietosuoja*

Lataa ”Sähköauton latausjärjestelmä työpaikalle” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lataa ”Sähköauton lataus taloyhtiössä” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lataa ”Sähköauton kotilataus” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.