fbpx

Plugit APP – Täysin uudenlainen sähköautoilijan lataussovellus

Plugit on julkaissut uuden Plugit APP -lataussovelluksen. Uusilla ominaisuuksilla ja parantuneella käytettävyydellä varustettuun sovellukseen on muun muassa rakennettu useita oikoteitä omien latauspisteiden löytämisen helpottamiseksi ja laajennettu lataustapahtumien raportointia.

Vanha lataussovellus poistuu lopullisesti käytöstä 29.2.2024.

Uusi ilme, uusia ominaisuuksia

Uudistuneen ulkonäön lisäksi yksi keskeisimmistä uudistuksista liittyy lataustapahtumista saataviin tietoihin.

Pelkän ladatun energian, keston ja hinnan lisäksi omista lataustapahtumista voi tarkastella esimerkiksi sähköllä ajettujen kilometrien vaikutusta vähentyneiden hiilidioksidipäästöjen määrään.

”Halusimme tarjota loppukäyttäjille eli sähköautoilijoille entistä laadukkaamman latauskokemuksen mutta toisaalta myös laaja-alaisesti tietoa lataustapahtumista ja latauskäyttäytymisestä. Kun autoilijalla on selkeä näkymä latauskustannusten muodostumiseen, on omaa latauskäyttäytymistä muokkaamalla mahdollista saavuttaa niin euroissa kuin hiilidioksidikiloissakin mitattavia säästöjä”, kertoo Plugitin teknologiajohtaja Jan Walldén.

Kehittyvä alusta mahdollistaa monipuoliset ominaisuudet

Aiempi applikaatio mahdollisti sähköauton lataamisen aloittamisen, lopettamisen ja maksamisen, kuten lataussovelluksille on tyypillistä.Uusi sovellus auttaa sähköautoilijaa ymmärtämään lataamisen kokonaiskustannukset ja tekee seurannasta helppoa.

”Vaatimukset lataussovellukselle ovat muuttuneet. Aiemmin tärkein ominaisuus oli karttanäkymä, jonka avulla pystyi löytämään latauspisteen. Nykyään eri operaattoreiden latauspisteille navigoidaan yhä useammin erillisellä sovelluksella tai auton omalla järjestelmällä. Lataussovellusten on aika siirtyä palvelemaan nimenomaan lataamista ja lataustapahtumien hallintaa”, Walldén sanoo.

Sovellus on jatkuvasti kehittyvä alusta, joka mahdollistaa laajamittaisen jatkokehittämisen ja uusien, käyttäjiä palvelevien ominaisuuksien lisäämisen.

Leasing-autoa lataavat käyttäjät voivat täydentää sovellukseen tiedon pörssisähköstä, jolloin pörssisähkön piirissä olevalla sähkösopimuksella lataamisen hinta määrittyy tuntikohtaisesti automaattisesti. Leasing-autoa kotonaan lataava käyttäjä näkee sovelluksesta lataustapahtumien lisäksi myös yhteenvedon maksetuista hyvityksistä.

Sovelluksen avulla voi myös tilata ja hallinnoida RFID-tunnisteita eli lataustägejä. Kadonneen tägin voi poistaa käytöstä väliaikaisesti tai sulkea kokonaan väärinkäytösten estämiseksi. Halutessaan lataustunnisteesta voi myös poistaa roaming-ominaisuuden käytöstä.

Lataa uusi sovellus

Vanha lataussovellus poistuu käytöstä 29.2.2024, joten uusi sovellus kannattaa ladata hyvissä ajoin. Tili ja asiakastiedot siirtyvät automaattisesti käytettäviksi uuteen sovellukseen.

Uudistunut lataussovellus on ladattavissa App Storesta ja Google Playsta:

Google Play: (Android) https://play.google.com/store/apps/details?id=fi.plugit.app

App Store: (iOS) https://apps.apple.com/fi/app/plugit-app/id6444834219

Lue lisää: https://plugit.fi/plugitapp/

Ota yhteyttä

Asiani koskee*
Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Scroll to Top

SOITA MEILLE
0207 350 330

LÄHETÄ SÄHKÖPOSTIA

asiakaspalvelu@plugit.fi

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Oli mielessäsi pieni tai iso toive tai kysymys, jätä yhteystietosi ja me palaamme asiaan pikimmiten! Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Asiani koskee*
Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Plugit Caas - oppaan lataus

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Asiantuntijatapaamisen ajankohta

Nimi*
Ehdota meille sinulle sopivaa ajankohtaa, palaamme pian asiaan.
Tietosuoja*

Taloyhtiön lataustapakartoitus

Kartoituksen tilaaja*
Tietosuoja*

Lataa ”Sähköauton latausjärjestelmä työpaikalle” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lataa ”Sähköauton lataus taloyhtiössä” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lataa ”Sähköauton kotilataus” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.