fbpx

Sähköautoilija kertoo kotilataamisesta taloyhtiössä, osa 1

Olemme jo aikaisemmin kertoneet tässä artikkelissa, miten taloyhtiö Konepajaan asensimme 170 autopaikalle sähköautojen latausjärjestelmän. Nyt ääneen pääsevät taloyhtiön asukkaat ja heidän kokemuksensa kotilataamisesta. 

Tässä artikkelissa Lotta kertoo omista kokemuksistaan kotilataamisesta. 

”Vaihdoimme diesel-autosta hybridiin, sillä sähköllä ajaminen kiinnosti ja lisäksi autoverokin oli kohdillaan. Olin mukana hankkimassa latausjärjestelmää yhtiömme autohalliin ja sovimme jo järjestelmää suunniteltaessa, että ne jotka lataavat, maksavat omista latauksistaan. Tämä oli Plugitin järjestelmässä mahdollista. Eli ei tarvitse maksaa naapurien latauksista ja sähköautottomille järjestelmässä ei ole mitään riskejä.

Latauslaitteen käyttäminen itsessään on todella helppoa – laitetaan latauskaapeli kiinni laitteeseen, sitten autoon. Auto miettii hetken ja sitten lataaminen alkaa. On kätevää, että pystyy omalla autopaikallaan lataamaan. Auto on aina täyteen ladattuna aamuisin sillä lähtiessäni. Kotona aloitan latauksen RFID -tunnisteella, mutta muuten käytän aina Plugitin appia. Siitä pystyy kätevästi seuraamaan kuukausittain lataustapahtumia. 

Aluksi, kun ei ollut mahdollisuutta ladata kotona, piti miettiä kauppojen varrelta missä lataa. Kotilatauksen myötä ei enää tarvitse suunnitella niin paljoa etukäteen. 

Järjestelmän rakentamisen jälkeen on näkynyt enemmän sähköautoja autopaikoilla. Jälkiasennuksia taitaa ollakin jo useampia, sillä lähtötilanteessa asensimme 17 laitetta ja nyt jo puolessa vuodessa on tullut lisää laitetilauksia.”

– Lotta, Taloyhtiön asukas

Latausratkaisu taloyhtiöösi?

Jos olet kiinnostunut kuulemaan latausratkaisuista lisää tai haluat asiantuntijamme mukaan yhtiökokoukseen, voit tutustua palveluumme lisää alla olevasta painikkeesta.

Sahkoauton lataaminen taloyhtiossa 3
Ota yhteyttä

Asiani koskee*
Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Scroll to Top

SOITA MEILLE
0207 350 330

LÄHETÄ SÄHKÖPOSTIA

asiakaspalvelu@plugit.fi

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Oli mielessäsi pieni tai iso toive tai kysymys, jätä yhteystietosi ja me palaamme asiaan pikimmiten! Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Asiani koskee*
Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Plugit Caas - oppaan lataus

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Asiantuntijatapaamisen ajankohta

Nimi*
Ehdota meille sinulle sopivaa ajankohtaa, palaamme pian asiaan.
Tietosuoja*

Taloyhtiön lataustapakartoitus

Kartoituksen tilaaja*
Tietosuoja*

Lataa ”Sähköauton latausjärjestelmä työpaikalle” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lataa ”Sähköauton lataus taloyhtiössä” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lataa ”Sähköauton kotilataus” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.