Veljekset Laakkonen Oy on täyden palvelun autotoimija, joka myy uusia ja käytettyjä autoja sekä tarjoaa huolto- ja vahinkokorjauspalveluita. Plugit toteutti laajan latausinfrauudistuksen Laakkosen toimipisteisiin, myös monimerkkitaloon Helsingin Herttoniemessä.
Laakkonen panostaa latausjärjestelmiin
Laakkosella on 20 toimipistettä 15 paikkakunnalla ympäri Suomen. Konsernin ympäristöpolitiikka koskee kaikkia toimipisteitä ja korjaamoja. Ympäristöpolitiikkaan on kirjattu esimerkiksi vuotuiset päästötavoitteet energiankulutustavoitteet. ISO14001 standardin mukainen ympäristöjärjestelmä auditoidaaan vuosittain.
Ajoneuvojen sähköistymisessä Laakkosella on vuosien kokemus. Ensimmäisiä latauspisteitä asennettiin vuonna 2013, kun BMW ryhtyi valmistamaan ensimmäisiä sähköautoja. Seitsemän vuoden aikana latausvaatimukset ovat tulleet osaksi kaikkia automerkkejä ja sitä kautta myös osaksi Laakkosen toimipisteitä.
Merkittävä toimipisteiden kattava latausjärjestelmän laajennus sekä viimeisimpien merkkikohtaisten latausstandardien täyttäminen toteutettu Laakkosella viimeisen kahden vuoden aikana. Projekti toteutettiin yhteistyössä Plugitin kanssa, ja viimeiset kohteet valmistuvat kesällä 2020.
”Suomessa liikenteen sähköistymisen murrosvaihe on käynnistynyt. Tällä hetkellä iso massa on siirtymässä lataushybrideihin”, kertoo Laakkosen jälkimarkkinointipäällikkö Mikko Järvinen.
Järvinen vastaa Laakkosen latausinfrahankkimisen projekteista. Hän myös valvoo ympäristövastaavana, että isossa konsernissa toimipisteet noudattavat sovittuja käytäntöjä. Ympäristötietoisuudella on merkitystä myös kuluttajille.
”Muutos on ollut iso. Nykyään autojen energiankulutus otetaan huomioon tarkemmin kuin kymmenen vuotta sitten.”
Latausinfraprojektin osalta Laakkosen toimipisteiden moninaisuus ja laajuus olivat rikkaus, mutta myös haaste. Laakkosen liikkeitä on esimerkiksi Lieksassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Tampereella, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Toimipisteiden koko vaihtelee 10-90 hengen välillä. Toimipisteiden tuominen nykypäivään tarkoitti jokaisen kohdalla yksilöllistä ratkaisua. Onneksi pohjatyötä oli tehty yhteistyössä Plugitin kanssa jo aiempina vuosina.
Järvinen kehuu Plugit-sovellusta ja Plugit Cloud -taustajärjestelmää. Sen avulla on mahdollista seurata koko konsernin tasolta, missä latauslaitteet ovat käytössä. Sovellus tuottaa myös selkeän raportin lataamisesta.
Latausjärjestelmä monimerkkiliikkeeseen
Laakkosen aluejohtaja Kari Aaltonen vahvistaa, että ihmiset aidosti etsivät tällä hetkellä pienempipäästöisiä vaihtoehtoja. Kehitys on ollut nopeaa ja kysyntä on kasvanut varsinkin viimeisen kolmen vuoden aikana. Laakkosen monimerkkitaloissa tämä tarkoittaa useamman merkin latausvaatimusten ottamista huomioon.
Laakkonen Herttoniemi osoitteessa Mekaanikonkatu 12 on monimerkkitalo, johon on keväällä 2020 valmistunut yli 20 latauspaikkaa sekä kaksi pikalaturia. Mekaanikonkatu 12:ssa haluttiin pitää huolta siitä, että asiakkaita voidaan palvella hyvin sekä samalla täyttää automerkkien asettamat latausstandardit. Standardit määrittelevät muun muassa sen, kuinka monta kappaletta latauslaitteita on oltava myynnin ja huollon puolella sekä pihalla. Samoin säädöksiä voi olla tyypeissä ja kappalemäärissä.
Yhteistyössä Plugitin kanssa Laakkonen kartoitti, mitkä olivat tämänhetkiset resurssit, uudet vaatimukset ja miten ne monimerkkitalossa täytetään.
Katso video monimerkkiliikkeen latausjärjestelmästä
Latausjärjestelmällä on Mekaanikonkatu 12:ssa suuri rooli. Autoliikkeessä asiakkaalle voidaan näyttää, kuinka sähköauton lataus tapahtuu. Latauslaitteiden ansiosta auto voidaan palauttaa myös huollosta asiakkaalle täysin ladattuna.
Plugit oli ollut jo mukana suurimman osan pohjatyössä, joten Järvisen mukaan yhteistyön jatkaminen oli luonnollinen jatkumo.
”Plugitin asiantuntijat kävivät paikan päällä ja kartoittivat olemassa olevat resurssit, kuten sähköpääkeskukset ja riittäisivätkö niiden kapasiteetit. Plugit selvitti latauslaitteiden tarpeen, sijainnin, kaapeloinnin, paikat ja teki yhteenvedon siitä, mikä muutos on sähkönsyöttöön.”
Haasteena kohteessa olivat monimerkkitalon monet toiminnot, kuten koeajon ja huollon prosessit, merkinnät ja sijainnit. Kompromisseja oli pakko tehdä, samoin ottaa huomioon kustannukset. Mekaanikonkatu 12:sta haluttiin muiden kohteiden tavoin tehdä projekti, jolla Laakkonen ennakoi tulevaisuutta ja liikenteen sähköistymistä.
Latausratkaisu yrityksellesi?
Jos olet kiinnostunut kuulemaan latausratkaisuista lisää tai haluat asiantuntijaltamme lisää tietoa, voit tutustua palveluumme lisää alla olevasta painikkeesta.
Suunnitelmallista ja asiantuntevaa latauspalvelua
Latauslaitteiden järjestelmään panostaminen on ollut iso investointi Laakkoselta. Palautetta on tullut vähän, mikä sekä Järvisen että Aaltosen mukaan kertoo laitteiden toimivuudesta. Yhteistyö on sujunut Järvisen mukaan Plugitin kanssa hyvin.
”Plugitilla oli selkeät suunnitelmat, jossa oli otettu huomioon, mitä Laakkonen halusi sekä mitä maahantuojat halusivat”, Järvinen kertoo. ”Projektissa ei ollut arvailuja, sillä Plugit oli aktiivinen toimija, joka tiesi standardit myös itse. Myös moni maahantuoja valitsi Plugitin yhteistyökumppaniksi.”
Järvisen mukaan Plugitista on saatu hyviä kokemuksia. Hän suosittelisi Plugitia muillekin.
”Plugitilla on asiantuntemusta ja tietoa infrasta. He tietävät, mitä latausjärjestelmät tarvitsevat, mitä niiden rakentaminen merkitsee ja millaisia ratkaisuja on laitepaletissa tarjottavana. Plugit ei ole sidottu tiettyihin laitteisiin. Heiltä saa myös tukea ja olemme saaneet apua myös takuuasioissa. Plugitilla ymmärretään, että latausratkaisu on kokonaisvaltainen asia.”
Sähköautoilusta on vallalla vielä vanhentuneita käsityksiä. Ala ja teknologia kuitenkin kehittyy koko ajan. Järvisen mukaan on tärkeää, että Plugitin Harri Nieminen kouluttaa autoliikkeiden työntekijöitä lataamisasioissa. Näin asiakkaita saadaan palveltua paremmin aina ajanmukaisilla tiedoilla.
Päivittyvän tiedon jakaminen on myös Aaltosen mukaan tärkeää.
”Olemme tehneet Plugitin kanssa yhteistyötä monta vuotta ja monien merkkien yhteydessä. Jokaisessa tapauksessa on ollut yhdistävänä tekijänä se, että kysymyksiin on aina saanut konkreettiset vastaukset. Se on aina hyvä juttu, sillä monille ladattava auto on ensimmäinen. Vastausten ja tarjousten avulla asiakkaan kanssa on helppo edetä, sillä se on poistanut epävarmuutta ja mahdollistanut päätöksiä.”
”Liikenteen sähköistyminen arveluttaa ja herättää paljon kysymyksiä, mutta käyttö ei vaadi tutkintoa. Loppujen lopuksi se on hyvin yksinkertaista, laitetaan vain johto seinään. Tämä on helppoa eikä tarvitse käydä huoltoasemalla”, Järvinen sanoo.