Pörssisähkön ennalta arvaamaton ja historiallisen suuri hintapiikki 5.1.2024 on seurausta pitkälle pakkasjaksolle ja heikolle tuulivoimatilanteelle. Poikkeuksellisen tilanteesta tekee sen, että sähkön hintaa ei määrittele välttämättä käytettävissä oleva sähköntuotantolähde vaan se, millä hinnalla markkinaan osallistuvat toimijat jättävät sähköä käyttämättä (esim. teollisuus). Pörssihintaa sähkölle siis määrittelee se, kuka toimijoista on valmis vähentämään kulutustaan ja mihin hintaan.
”Plugit Finland hankkii omiin kohteisiinsa 100 % uusiutuvaa ja hintasuojattua sähköä, eli vaikka tänään vallitseva pörssisähkön hinta on huomattavan kallista, ei kustannus sellaisenaan tule meille. Siitä huolimatta on vastuullista vähentää sähkön kulutusta niiltä osin kuin se on mahdollista”, kertoo Myyntijohtaja Topi Aaltonen Plugit Finlandilta.
Miten sähkön käytön säätö on mahdollista? Vuosi sitten kun sähkön hinta ja sen dynamiikka todella konkretisoitui yksittäisille kuluttajillekin, herättiin sähkön kulutuksen säädön eri mahdollisuuksiin. Sähköauto on nykyään yksi merkittävimmistä sähkön kulutuksen kohteista. Sähköauto on kuitenkin poikkeuksellinen käyttökohde, sillä sähköauton latauksen tehoa on helppo säätää ja ajastaa jos käytössä on siihen tarvittavaa teknologiaa.
”Toimitamme älykkäitä latausjärjestelmiä ja sähkön säätöominaisuus on perusedellytys yleensä aina kun kyse on useamman laitteen toimituksesta. Ominaisuutta käytetään monessa tapauksessa myös kustannusten optimointiin kuten tehomaksujen välttämiseen ja kulutuksen siirtämiseen edullisille tunneille. Tämänpäiväinen tilanne on hyvä esimerkki siitä miten älykäs latausjärjestelmä mahdollistaa myös yhteiskunnallisesti merkittävän osallistumisen käyttövarmuuden takaamiseksi. Me Plugitilla säädämme omien järjestelmiemme tehoja siten, että ei se ei vaikuta asiakkaidemme arkeen. Kalleimmat tunnit ja samalla toimintavarmuuden kannalta kriittisimmät tunnit autoja ladataan yksinkertaisesti vähemmän. Tänään on väärä päivä ’tankata’ ensi viikon ajoja varten”, täydentää Aaltonen.
Plugit Finland tarjoaa älykkäitä ja optimoituja ratkaisuja sähköautojen lataustarpeisiin, asiakkaillemme tämä tarkoittaa vastuullista sähkönkäyttöä ja kustannustehokasta latauspalvelua koko elinkaaren ajan.
Lisätietoja:
Myyntijohtaja Topi Aaltonen
topi.aaltonen@plugit.fi
+358 46 810 1684