fbpx

Case: Taloyhtiö Vanhaväylä 35:een latausratkaisu, jossa latauskulut ohjautuvat suoraan käyttäjälle

Kolmen rivitalon ja yhden paritalon taloyhtiöön latausjärjestelmä

Mikä oli lähtötilanne?

”Meidän taloyhtiössämme ajatus latauspistokkeiden asentamisesta lähti liikkeelle jo yhden asukkaan siirryttyä hybridiautoon.”

Näin kertaa tapahtumien kulkua kesämökkinsä kuistilta Christer Holm, asunto-osakeyhtiö Vanhaväylä 35:n hallituksen puheenjohtaja. Isot muutokset lähtevät usein itämään yhdestä pienestä siemenestä. Niin tälläkin kertaa Tammisalossa, kolme rivitaloasuntoa ja yhden paritalon kattavassa taloyhtiössä.

”Plugit tuli kuvioihin mukaan toiselle, samalla kadulla sijaitsevalle taloyhtiölle tehdyn projektin kautta. Heiltä kuulimme yrityksestä. Lähetimme urakasta alun perin tarjouspyynnön toisaalle, mutta tarjousta odotellessamme lähestyimme myös Plugitia tarjouspyynnöllä. Saimme heiltä nopeasti hyvin vakuuttavan tarjouksen. Tekniset ratkaisut, sekä palveluhalukkuus jo ensimmäisestä keskustelusta alkaen vakuuttivat, joten päädyimme hyväksymään heidän tarjouksensa yksimielisesti.”

Mihin näillä teknisillä ratkaisulla tarkalleen ottaen viitataan?

”Taloyhtiössämme on yhteinen sähkömittari autotallien yhteydessä. Jos sähkö olisi jaettu tästä sähkömittarista kaikkiin viiteen latauspisteeseen, ei lataustehoa olisi saatu tarpeeksi. Lisäksi tällä ratkaisulla latauspisteitä käyttäneiden asukkaiden sähkönkulutus olisi jouduttu erikseen laskemaan yhteisen sähkömittarin kulutuksesta, jotta lasku olisi saatu jaettua reilusti asukkaiden kesken käyttömäärien mukaan. Plugitin ratkaisu tähän oli johtaa jokaisen asunnon oman autotallin latauspistokkeeseen kulkeva virta asunnon omasta sähkömittarista. Tällä tavalla sähkönkäyttö jokaisesta erillisestä latauspistokkeesta menee suoraan oikean asunnon sähkölaskuun. Tällä tavalla varmistettiin myös se, että jokainen latauspiste saa riittävästi tehoa nopeaa latausta varten.”

Tavoitteena turvallinen lataaminen, vaikka useampi asukas lataisi sähköautoaan samanaikaisesti

Lopulta hyvin perustavanlaatuisia asioita, jotka on kuitenkin tärkeää huomioida asiakkaalle koituvan päänvaivan minimoimiseksi ja toimintavarmuuden takaamiseksi. Tämän lisäksi kyseessä on myös turvallisuuskysymys. Liian suuri kuormitus johdoissa ja sähkökeskuksissa voi johtaa liialliseen kuumenemiseen. Tämä on realistinen mahdollisuus virran johtamisessa usealle, samaan aikaan käytössä olevalle latauspistokkeelle yhdestä sähkömittarista. Asuntojen omilta sähkömittareilta jaettuna, erityisesti juuri latauspistokkeiden vaatimaa kuormitusta varten suunnitelluilla johdotuksilla ongelmaa ei synny. Lisäksi sähkömittarien yhteyteen asennettiin ohjauskaapelit, joiden avulla mittarin läpi kerralla kulkevan virran määrää saa säännösteltyä tarvittaessa.

”Jos asukas haluaa vaikkapa lämmittää saunaa samalla kun auto on tallissa latauksessa, saadaan ohjauskaapelin avulla samanaikaisesti auton lataukseen kulkevan sähkön määrää laskettua ja tehoja suunnattua kiukaalle. Näin sauna lämpenee ajallaan ja saunomisen jälkeen tehot voi ohjata takaisin latauspistokkeelle.”

Mitä tehtiin?

”Saimme tarjouksen hyvissä ajoin ennen yhtiökokousta. Tarjouksen yksimielisen hyväksynnän jälkeen itse projekti alkoi noin kahden viikon kuluttua. Itse asennus vei aikaa vain noin viikon, eli noin kuukaudessa projekti oli siirtynyt saadusta tarjouksesta asennetuiksi latauspistokkeiksi.”

Jokainen Vanhaväylälle asennettu latauspistoke tarjoaa 11 kilowattia tehoa. Kun puolet taloyhtiöön asennetuista latauspistokkeista täyttävät tai ylittävät tämän teholuokituksen, voidaan asennusprojektille hakea ARA -tukea sähköautojen latauspistokkeiden asentamiseen. 11 kilowatin lataustehon lisäksi vaadittiin vähintään viisi latauspistettä. Näiden kahden kriteerin täytyttyä, avustus oli kokonaiset 50% projektin toteutuneista kustannuksista.

Asennuksia ja sähkötöitä vaativat projektit, kuten latauspistokkeiden asennus, saattavat ensivaiheessa kuulostaa mittavilta, aikaa vaativilta ja mahdollisesti esimerkiksi asuntojen sähkönkäyttöä häiritseviltä. Kyseessä on kuitenkin usein lopulta hyvin kivuton prosessi.

Latausratkaisu taloyhtiöösi?

Jos olet kiinnostunut kuulemaan latausratkaisuista lisää tai haluat asiantuntijamme mukaan yhtiökokoukseen, voit tutustua palveluumme lisää alla olevasta painikkeesta.

Latausjärjestelmä nostaa asuntojen arvoa

Hybridi- sekä täyssähköautojen määrä tulee kasvamaan radikaalisti tulevaisuudessa. Tästä voitaneen tässä kohdassa puhua jo selviönä. Samalla luonnollisesti latauspistokkeiden tarve tulee kasvamaan. Siksi taloyhtiöiden on hyvä olla ajoissa valmistautumassa tätä tulevaisuuden näkymää varten. Projektiin sijoittaminen saattaa tuntua vaikealta päätökseltä ennen suuremman, välittömän tarpeen olemassaoloa, mutta Christer näkee asian hieman toisin.

”Latauspisteiden asennusta ei tule nähdä suorana menoeränä. Uskoisin sen nostavan asuntojen arvoa usein enemmän, kuin mitä projektiin pitää sijoittaa. Lopulta siis latauspistokkeiden asentaminen voi asuntoja myytäessä osoittautua taloudellisestikin voitokkaaksi päätökseksi asuntojen omistajille. Lisäksi varhaisessa vaiheessa toimijoiden ei tarvitse odottaa asennusta, eikä myöskään haetusta avustuksesta saatua päätöstä yhtä pitkään, kuin mahdollisesti jo lähitulevaisuuden ruuhka-aikoina.”

Taloyhtiöitä kannustetaan käymään siis tuumasta toimeen ja aloittamaan ainakin latauspistokkeiden asennusta edeltävien keskustelujen käynnin jo hyvissä ajoin. Keskustelut muuttuvat äkkiä toimiksi ja sitä myöten latauspistokkeiksi. Pistokkeiden jo löydyttyä omastakin autotallista on hyvä kenen tahansa siirtyä ladattavien autojen ja puhtaamman ilman tulevaisuuteen!

Tiivistelmä hankkeesta

  • Tarjous tehtiin nopealla aikataululla taloyhtiön kokoukseen
  • Taloyhtiö haki ARA-tukea
  • Tarjous hyväksyttiin yksimielisesti, jonka jälkeen sovittiin asennuksesta 
  • Asennus kesti viikon, jossa kaapeloitiin latauspistokkeiden reitti latauspaikoilta sähköpääkeskukseen
vanhavayla

Haetko vastaavaa ratkaisua? Ota meihin yhteyttä alla olevan lomakkeen kautta

Ota yhteyttä

Asiani koskee*
Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Scroll to Top

SOITA MEILLE
0207 350 330

LÄHETÄ SÄHKÖPOSTIA

asiakaspalvelu@plugit.fi

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Oli mielessäsi pieni tai iso toive tai kysymys, jätä yhteystietosi ja me palaamme asiaan pikimmiten! Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Asiani koskee*
Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Plugit Caas - oppaan lataus

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Asiantuntijatapaamisen ajankohta

Nimi*
Ehdota meille sinulle sopivaa ajankohtaa, palaamme pian asiaan.
Tietosuoja*

Taloyhtiön lataustapakartoitus

Kartoituksen tilaaja*
Tietosuoja*

Lataa ”Sähköauton latausjärjestelmä työpaikalle” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lataa ”Sähköauton lataus taloyhtiössä” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lataa ”Sähköauton kotilataus” -opas

Tietosuoja*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.